Vakavasti ja vallattomasti - Jaana Paju jaanapaju.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Norberto Keppe


Norberto R. Keppe (s. 1927, São Carlos, Brasilia) on brasilialainen psykoanalyytikko. 

Augustinus ja Tuomas Akvinolainen yhdistivät teologian filosofiaan.Vielä puuttui kolmas elementti, kokeellinen tiede, joka perustuu estetiikkaan. Norberto Keppe täydensi kolmion. Hän näkee, että ihmisen terve olemus on toimintaa, jonka alkuperäinen perusta on hyvyys, kauneus ja totuus. 

Ihmisen tahto on kateudesta johtuen väärinpäinkääntynyt ja toimii sitä vastaan mikä olisi ihmiselle hyväksi. Ihminen estää ja rajoittaa todellista olemustaan psykopatologisilla asenteillaan: kateus, suvaitsemattomuus, ylimielisyys, itsekkyys. 

Neuroosi, psykoosi ja orgaaniset sekä yhteiskunnalliset sairaudet johtuvat kateudesta ja ihmisen asenteesta vääristää, kieltää ja jättää huomiotta hyvyys, kauneus ja totuus. Tämä asenne täytyy tiedostaa, jotta ihmiset ja yhteiskunta voisivat palata siihen hyvyyteen, jonka ovat hylänneet. 

Norberto R. Keppe on saanut psykoanalyyttisen koulutuksensa Wienissä.
Viktor E. Frankl oli hänen opettajansa ja ystävänsä. Keppe on Integraalisen psykoanalyysin (analyyttisen trilogian) kansainvälisen yhdistyksen perustaja ja puheenjohtaja. 

Analyyttisen trilogian juuret ovat perinteisessä psykoanalyysissä, osin filosofisissa teorioissa ja teologisissa käsitteissä, mm. Freud, Melanie Klein, Wilfred Bion, Sokrates, Kristus, Kiergeraadin ja Bergsonin ajattelussa. 

Keppe on kehittänyt oman, tieteellisen menetelmän psyykkisten, fyysisten ja yhteiskunnallisten sairauksien hoitamiseen ja luonut uuden alan, jota kutsutaan psyko-sosiaali-patologiaksi. Ihmistä tarkastellaan poikkitieteellisesti luonnontieteiden, filosofian ja teologian näkökulmasta. 

Keppe on kirjoittanut yli 40 teosta psykopatologian, sosiopatologian, metafysiikan ja fysiikan alueilla, joita on käännetty yhdeksälle kielelle, portugalin kielestä suomennettuja kirjoja, mm. Markku Lyyra ja Marja Kokkinen. 

Mitä on analyyttinen trilogia? 
http://www.analyyttinentrilogia.net/saty_trilogiasta.html

Norberto Keppe - STOP maailman tuhoamiselle
http://www.stop.org.br/site/fi/norberto-keppe.php
 

Lue lisää [ 1 ] - [ 2 ] - [ 3 ] - [ 4 ] - [ 5 ]

===

Ilkka Hyttinen [ 1 ] [ 2 ] [ 3 ]

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

KATEUS

Se tavallinen menestystarina:
täällä ei tuoppi tönimättä tyhjene.

Täällä on kateudella pitkät perinteet.
Villinä se kukkii talossa ja puutarhassa.
Siihen ei yllä routa, ei helle, ei himo.

Tästä sen tunnistat: viivaksi puristuu
puhelias suu, kun naapuri riemuaan jakaa.
- On näissä omissakin iloitsemista.

Jaana Paju

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Ilkka Hyttisen blogeja Puheenvuorossa

Kommentti 12

http://jaanapaju.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174498-p...

Keppe-moottorin fysikaalista toimintaa esittelevä kirja,
portugalin kielestä suomeksi, osaako joku auttaa?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Taitaa kuulua samaan sarjaan, kuin W.Reichin organonilaatikot...

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Keppe-moottorille myönnetty patentti

http://www.keppemotor.com/fn/

Rakennussarja, voit kokeilla - Tarvittavat osat ja ohjeet
sekä käsikirja, joka selvittää teknologian perusteita,
jotka ovat mahdollistaneet moottorin.

Varsinainen keksinnön isä oli Tesla?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ja Freudin oidipuskompleksi. Litteratuura.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pekka,

taidatpa kuulua luuloinesi vain samaan sarjaan...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pekka,

taidatpa kuulua luuloinesi vain samaan sarjaan...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pekka,

taidatpa kuulua luuloinesi vain samaan sarjaan...

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Kyse on elämyshoidosta, jonka toimivuudesta ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Ei kai haittaa jos toimii käytännössä?

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Ihmisen tila voi kohentua jopa lumelääkkeillä
tai sillä että operoidaan lume-leikkauksella.

Saati sitten, että ihmiseltä riisutaan silmälaput
ja hän lakkaa valehtelemasta itselleen.

Toistan siis, eikö se riitä jos se toimii,
jos se toimii Käytännössä?

Yksi Kaikkein-Pienituloisin Vastaus kommenttiin #8

Taloustieteen dogmatiikan (pelastus on ikuinen eksponentiaalinen kasvu) ja luonnontieteiden todistus- tai toimivuuden tai oikeellisuuden osoittamisen metodien ja keinojen välillä on suuri ero.

Taloustieteen "asiantuntijat" uskovat kasvun tuovan pelastuksen tai ainakin saarnaavat sitä "proletariaatille". Orgaanista kasvua (organic growth / esim. http://www.nordea.co.uk/sitemod/nordea_all/modules...) ei ole nähty vuosiin - ainakaan sellaisena, että puheenjohtaja Häkämies ja EK olisivat ilmaisseet tyytyväisyytensä - tai siis ilman "elvytystä" tai sen "tarvetta". Voi ainakin kysyä: Ovatko puheenjohtaja Häkämies ja EK olleet rehellisiä? (Ja vastaus on … voisiko se edes olla muuta?)

Luonnontieteissä tämäntyyppisistä perättömistä väitteistä, jotka eivät käytännössä toimi, ei tulisi mainetta ja kunniaa - todennäköisesti ei kuuluisuuttakaan, jollei olisi jo ennestään yliopistoprofessori. On tosi paradoksaalista, että taloustieteessä höpötetään sellaisista teorioista suu vaahdoten, jotka eivät käytännössä ole osoittaneet toimivuuttaan. Joista seuraa vain lamaa laman perään tai vähintäänkin niihin valmistautumista (esim. pankkien "stressitestit") tai niillä pelottelua. Pelko on parhaimpia aseita.

Ihminen voi valehdella itselle, mutta Suomen eduskunnassa kukaan ei valehtele, vaikka siitä huolimatta Suomen eduskunta tekee minun mielestäni koko ajan itsepetosta: Hyvinvointivaltio syntyy leikkaamalla rahasta (esim. valtionosuuksista) tai siis työstä. Kun (esim.) vanhukset jätetään hoitamatta ja (esim.) lapset ovat "lomautettuna" koulusta (n.) 5 % opetusajasta, lapset ja vanhukset pelastuvat ja "hyvinvointivaltio" sen myötä. Kai nämä työt on tehtävä - on julkisen sektorin osuus kokonaistuotannosta (BKT) mikä tahansa - eli mitä jää jäljelle. On luovuttava Kataisen dogmista "työnteon kannattavuudesta" ja julkisen sektorin palkkoja on alennettava "kannattavuuden" verran (se ei tietystikään voi tapahtua kertarysäyksellä), jos julkinen sektori ei saa olla (n.) 60 % BKT:stä kuten se nyt on. Puheenjohtaja Katainen itse oli luomassa kriisiä lupaamalla nimenomaan julkisen sektorin sairaanhoitajille "kannattavuutta" "500 €" kuussa lisää Kansallisen Kokoomuksen (vaali)kampanjatarjouksena 2007. Lomamatkat Thaimaahan voivat joutua tulilinjalle, muistakin kuin ympäristöllisistä syistä, vai vähentääkö lentäminen hiilidioksidipäästöjä?

Julkinen sektori tuottaa. Luit oikein. Mutta se ei tuota niitä euroja, joilla voitaisiin suoraan ostaa matkustajakoneita ja kerosiinia. Kauppa on vaihtokauppaa edelleen. Jos me ostamme suihkukoneita ja kerosiinia ulkoa - niin meidän on myytävä sama määrä työmme tuloksia ulos. Tätä ei kukaan kansanedustaja uskalla sanoa ääneen. Puheenjohtaja Sipilä oli melkein irtisanomassa julkisen sektorin työntekijöitä, mutta perui äkkiä puheensa. Minä kyllä olisin jäädyttämässä heidän palkkansa - ainakin toistaiseksi. Julkinen sektori ei voi olla palkkajohtaja - Tanskassa se on kirjattu lakiin. Valtio ei voi toimia "kreikkalaisittain" (uusiotermi): Jos "kaikki" ostetaan ulkoa (kuuluisa tukanleikkuukin Tallinnasta), niin ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tuoda myös se raha, jolla ostetaan, ulkoa tai siis ulkomaanvelkana.

Luonnontieteessä voi tehdä validin löydön eikä sitä tarvitse teoreettisesti yliopistoissa todistaa, ennen kuin sitä voidaan alkaa hyödyntämään. Jos omena putoaa maahan, niin se putoaa. Ihmisen, joka näkee ja katsoo, on vaikea esittää vastaväitettä.

Jos lumelääke toimii, niin se toimii. Ilmeisesti jollain muulla kuin perinteisillä ja tunnetuilla kemiallisilla ja/tai fysiologisiin vaikutuksiin perustuvilla mekanismeilla. Vaikutusmekanismia tai sen olemassaoloa ei poissulje se, että vaikutusmekanismia ei tunneta tai siitä ei ole mitään teoriaa. Ihminen on lähes koko tunnetun historian ajan syönyt vain nälkäänsä ja sitä mikä on maistunut - ilman laskelmia ja taulukoita mistään ruokaan liittyvästä. Vatsan täyttyminen (tai nälän lähtö) on ollut lähes ainoa kvantitatiivinen mitta ja hyvältä maistuminen kvalitatiivinen kriteeri (poislukien poppahenkilöiden "myrkyt").

Jos tietokoneesi toimii, niin se toimii, eikä sitä tarvitse todistaa tai korjata. Toimivaa konetta ei tarvitse eikä pidä ryhtyä "korjaamaan". Ihminen on terve, jos hän itse on sitä mieltä?

Bisneksessäkin sentään myönnetään, että jos se toimii, niin se toimii. Ja parhaan selityksen pystyisi ehkä antamaa ihmisen mielen liikkeitä tunteva henkilö. Minä en olisi koskaan uskonut Suomen euroviisuvoittoon. Uskoitko sinä? Hard Rock Hallelujah "vain" toimi - ihan käytännössä.

Kilpailu ei olisi kilpailua, jos palkinnot olisi jaettu jo etukäteen. Miten markkinatalous (kilpailutalous) voi toimia, jos suurin voittaja on aina pankki. Tappiot sosialisoidaan ja voitot pankki saa pitää itsellään. Jotain "outoa" tai "korjattavaa" lienee kuitenkin siinä, kun Suomen suurin yhteisöveron maksaja on Nordea Pankki Suomi Oyj: "Nordea oli viime vuoden (2013) suurin yhteisöveron maksaja Suomessa." (http://newsroom.nordea.com/fi/2014/11/03/nordea-su...) En kuitenkaan väitä, että Nordea maksaisi Suomelle liikaa veroja.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

melkein kaikki hoito toimii kokemuksellisesti.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Miten kohdata pelkoa ja vihaa? Miksi rakkaus on niin vaikeaa?
Kuinka hoitaa stressiä, sairastumista ja riippuvuutta?
Terve yhteiskunta – terveet ihmiset?

Pertti Simula: Käsikirja ihmiselle

Tampere-talossa 7.9.2014 klo 15-16

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Epäinhimillinen yhteiskunta sairastuttaa ihmiset.
Kateus ja ahneuskin on kilpailuun perustuvan yhteiskunnan tuottamia psykkisiä suhtautumistapoja.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Vakuutus- ja myyntiammatit, toimenkuvaan kuuluu kilpailu, valehtelu
ja totuuden välttely ja peittely, kuka kestää, en minä ainakaan.

Ja monissa ammateissa virheen tunnustaminen on ihan mahdotonta.

Veikko Penttinen

Kävin aikoinaan muutamilla Keppen luennoilla Helsingissä ja Lontoossa. Tottakai hänellä oli monia kiinnostavia ajatuksia, mutta ikuisena skeptikkona alan aina vierastaa, kun joku väittää olevansa kovin oikeassa.

Mutta joka tapauksessa silloin nelikymppisenä olin etsimässä uusia polkuja ja Keppellä oli muutama suuntaviitta todella mielenkiintoiseen suuntaan.

Hänen vaimonsakin oli tyylikäs ainakin vielä silloin. Kävin muutaman kerran hänenkin vetämissä kokoontumissa.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Keppe on kyllä haastava ja hämmentävä.
Ja näyttää olevan megalomaanisia piirteitä.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Mutta kuka on täydellinen, tieteilijät kyllä korjaavat toistensa teoriat.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #15

Mutta vääräksi todistettu teoriakin saattaa jäädä vallitsevaksi jos on joillekin tahoille edullinen.

Veikko Penttinen

Keppellä oli myös psykiatrin vastaanotto Lontoossa ja koska en ollut koskaan käynyt psykiatrilla menin aivan mielenkiintoista. Makoilin sohvalla niin kuin pitääkin ja kertoilin elämäntarinaani puolen tunnin ajan. Sitten maksoin muistaakseni 20 puntaa, jonka Keppe sipaisi taskuunsa suit sait sukkelaan. Kuitista ei puhettakaan, en myöskään puhunut uusinta käynnistä.

En ole sen jälkeen käynyt päätohtoreilla.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

"tietoisuus on ikuisuuden silmä sisimmässämme. Kaikki mikä on olemassa - mennyt ja tuleva, kauneus ja lumous, kaikki hyvyys ja hyväntekeväisyys - kiteytyy sisimpäämme synteesinä, eikä se ole leimahdus, vaan ikuisesti palava tuli"
Ei kuulosta kovinkaan tieteelliseltä runoilulta.
Ihmisen tietoisuus on sosiaalisesti omaksuttu.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Totta.

Kyllä henkilöesittely riittäisi.

On todennäköistä, että heivaan tuon runollisen alkuosan
kokonaan pois, kommentoinnin alaosaan, menköön se siihen
yhteyteen missä oli alunperin... ja siitä sitten oma blogi.

Taisto Merilä

Kaikella on tietoisuus, eikä mitään ole olemassa ilman tietoisuutta. Sosiaaliset ja muut vuorovaikutussuhteet ovat tietoisuuden seurausta – jotka vaikuttavat olevan pieniä omaan kontekstiinsa rajoittuneita tietoisuuksia, vaikka todellisuudessa ovatkin rajattomia.

Psykologiassa oleva totuus piilee (omien) valheiden paljastumisessa, eikä sillä ole muuta merkitystä elämän hyvyyden tiedostamisen kannalta. Sama juttu kaiken muunkin tieteen kohdalla.

Runouden avulla taasen voidaan kielellisesti parhaimmillaan välittää tuota tieteen ulottumattomissa olevaa totuutta – niitä asioita, joiden takia elämä on elämisen arvoista.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa

Kyllä se kuullostaa melko bohmilaiselta ajattelulta. David Bohm kyllä oli tieteen edustaja.

"Kaikki mikä on olemassa - mennyt ja tuleva, kauneus ja lumous, kaikki hyvyys ja hyväntekeväisyys - kiteytyy sisimpäämme synteesinä, eikä se ole leimahdus, vaan ikuisesti palava tuli"

Tuo on suunnilleen sama kuin Bohmin "implicate order".

http://en.wikipedia.org/wiki/Wholeness_and_the_Imp...

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

"Totuuden ongelma ei ole filosofinen eikä uskonnollinen. Se on psykologinen.
Mitä paremmin havaitsemme, että kiellämme totuuden, sitä selvemmin näemme sen,
sillä tietoisuus on ikuisuuden silmä sisimmässämme.

Kaikki mikä on olemassa - mennyt ja tuleva, kauneus ja lumous, kaikki hyvyys
ja hyväntekeväisyys - kiteytyy sisimpäämme synteesinä, eikä se ole leimahdus,
vaan ikuisesti palava tuli"

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

"Kristus antoi meille tärkeimmän valon, suurimman kaikista valoista, jotka olemme saaneet.
Se on rajaton yheytemme ikuisuuteen. Voimme tietää ainoastaan rakkaudella,
joka valtaa älyllisen elämän ja tuo siihen näkemiseen tarvittavan valon. "

Veikko Penttinen

Puhuukos Keppe ja Simula nykyisin Jeesuksesta. Ei ne silloin höpisseet kaverista mitään. Jos olisivat puhuneet, olisi tilaisuuksissa käyntini tyssännyt heti.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Keppe on ymmärtääkseni tunnustava katolilainen,
Simula on taas "keppeläinen" ja toimii Brasiliassa,
hänen uskontunnustustaan en tiedä, mutta noudan tuon kirjan,
kun vierailee Tampereella.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

"Suurin osa ihmisistä haluaa väitellä hyvästä ja pahasta,
mutta he eivät halua ryhtyä toimintaan harjoittaakseen rakkautta
maan päällä eli elääkseen hyvydessä, joka on oikea todellisuus.

Hyvyydestä ei voida kiistellä vaan nauttia."

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Vakavasti, vallattomasti ja keppeästi...:-)Keppe on mielenkiintoinen hahmo. Laaja-alaisena raja-aitojen ylittäjänä on saattanut jäädä varjoon. Silti annettavaa voisi olla.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Olen ristiriitaisissa mietteissä itsekin tämän miehen suhteen.

Mutta sentään antaa ymmärtää, että ylempää viisautta voisi olla
kuin Tiede ja Ihminen. Jotain sentään, ja vieläpä Kristus! Oho.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Jaana,

toivottavasti et pahastu, jos tuön tänne hieman koosteita Keppen fysiikasta ja filosofioista :

Keppe-moottori – ratkaisu ilmasto- ja energiaongelmaan
Globaaliin ilmastomuutos- ja energiaongelmaan tarvitaan todellista ratkaisua: Keppe- moottoria.

Keppe-moottori on perimmäistä ns. skalaarienergiaa hyväkseen käyttävä suurhyötysuhteinen moottori, energiamuuntaja, joka perustuu uuteen, sykkivää energiaa hyödyntävään teknologiaan, jonka aivan uudenlaiset perusteet on kuvattu tri Norberto R. Keppen kirjassa ”Uusi fysiikka”.
Koska sen rakentaminen on hyvin halpaa, se voi tuoda ratkaisun myös köyhille maille, kuten Afrikkaan, Aasiaan, Intiaan – kolmanteen maailmaan ylipäätään. Keppe-moottori tuo energian kaikkien ihmisten ulottuville niin, etteivät ihmiset ole tulevaisuudessa enää riippuvaisia suurista energiayhtiöistä, ei sähkökartelleista eikä öljyteollisuudesta. Periaatteessa moottoria voidaan käyttää yleisen energiakäytön ja liikenteen uudelleen organisoimiseen, vedenpumppaukseen samoin kuin nykyisten vesivoimaloiden tehonlisäämiseen, jopa meriveden suolattomaksi tislaamiseen.

Keppe- moottoria voidaan käyttää missä tahansa sähkölaitteessa, joka kuluttaa – toistaiseksi – vähemmän kuin 200 wattia – tuulettimissa, ilmastointilaitteissa, vesipumpuissa, jääkaapeissa, jne. Sen tarvitsema sähköenergia voidaan siten tuottaa myös pientuulispiraaleilla ja aurinkopaneeleilla. Kyseessä on permakulttuurin, luontoa kunnioittaen rakennetun ympäristön suunnittelun mukainen saasteeton moottori. Se ei myöskään kuumene, seikka, mikä on tarpeellinen esim. tuulettimilla viilennettävissä tiloissa.

Kaikkialla on vallalla ajatus, että energia tulee materiaalisista elementeistä, kuten hiilestä, öljystä, haloista, luonnon kaasusta, radioaktiivisista aineista, ruoasta, jne. Ei siis ajatella, että em. elementit olisivat jo niitä edeltävän energian tulosta. Tämän seurauksena fysiikka on myös nurinpäinkääntynyt sillä seurauksella, että olemme kuluttamassa loppuun uusiutumattomat energialähteemme, koska tämän hetken energian hyväksikäyttömuodot perustuvat kaikki materiaalisten elementtien (öljy, kaasu, puu, jne.) tuhoamiseen. Siten me vain saastutamme ympäristöämme. Jotain siis on väärin siinä energian käytössä. Tämänhetkinen teknologiamme toimii meitä, koko ihmiskuntaa vastaan, koska se perustuu nurinpäin kääntyneeseen ajatteluun.
”Uusi fysiikka”- teoksellaan Keppe tuo uuden ajattelun tieteen piiriin. Sen mukaan me, koko luomakunta, on energian tuotetta. Se energia edeltää materiaa, eikä päinvastoin.

Uuden fysiikan Keppe-moottori

Alkuperäinen skalaarienergia edeltää siis materiaa, eikä päinvastoin. Kaikella olemassa olevalla on oltava perustansa, jotain, joka on sitä edeltävää ja johon se perustuu. Jos energia tulisi materiasta, mistä tämä materia sitten olisi peräisin? Tämä värähtelevä energia on jatkuvassa liikkeessä ja siitä muodostuvat atomit, joista rakentuu koko materiaalinen universumi.

Keppe-moottorilla on joitakin ominaisuuksia, jotka yllättävät: kun moottori käynnistetään, sen lähellä oleva toinen Keppe-moottori käynnistyy samanaikaisesti. ”Me emme myöskään tienneet tämän keksinnön ulottuvuuksia ja joka päivä opimme uutta. Uskoaksemme olemme vain uuden tutkimusalan alkumetreillä. Ja havaitsemme joka päivä asioita, joita emme itsekään pysty selittämään” – kertovat Keppe-moottoria kehittävät insinöörit.

Mistä tulee se energia, jota laite vastaanottaa? Ymmärtääkseen laitetta, on ajateltava aiemmin opetetun fysiikan vastaisesti. Keppe-moottori on perimmäistä energiaa hyväksikäyttävä laite, skalaarienergiamuuntaja. Se ottaa suurimman osan käyttämästään energiasta tilasta, avaruudesta tai – sanokaamme: maailmankaikkeudesta. Salaisuus on siinä, että sähköverkosta, akusta tai patterista saatava energia palautetaan takaisin piiriin. Tällä tavoin voidaan lisätä laitteen tehoa, vielä erityisesti siksi, koska moottori on kylmä – se ei siis käytä energiaa moottorin kuumentamiseen.

Tuloksena moottorilla on suuri teho ja vähäinen kulutus. Tavallinen yleisesti käytetty tuuletin kuluttaa n. 60 W. Kun samansuuruista tuuletinta käytetään Keppe-moottorilla samalla nopeudella, kulutus on 3 W. Se merkitsee sitä, että moottori kuluttaa saman työn suorittamiseen1/20 osan tavanomaisen moottorin kulutuksesta.

Keppe-moottorin edut:

1) Moottori on huomattavasti aiempia taloudellisempi – moottori säästää n. 90 % energiasta samantehoisiin sähkömoottoreihin verrattuna.

2) Moottori on yksinkertaisempi ja hinnaltaan kilpailukykyisempi. Moottorin teollinen valmistus on muihin moottoreihin verrattuna paljon yksinkertaisempaa ja valmistuskustannuksia voidaan vielä huomattavasti alentaa.

3) Moottori vähentää saastumista ja mahdollistaa uusiutuvien energialähteiden käytön, kuten aurinko- ja tuulienergian hyväksikäytön ja käytännöllisesti katsoen eliminoi uusiutumattomien energialähteiden, kuten hiilen, öljyn tai ydinenergian tarpeen.

Uusi ”oikeinpäin”- teknologia: Keppe-moottori

STOP maailman tuohoamiselle- yhdistys, Keppe-moottorin patentin haltija, tukee tämän inversion vastaisen teknologian kehittämistä oikeinpäinkääntyneen kehityksen, oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden edesauttamiseksi. Keppe-moottori on tässä tasa-arvoisuudessa erittäin tehokas ja edullinen energian lähde, moottori, joka perustuu täysin uuteen teknologiaan, jonka Norberto Keppe on esittänyt teoksessaan:

“Oikeinpäinkäännetyn metafysiikan uusi fysiikka” (Norberto R. Keppe: ”The New Physics Derived from a Disinverted Metaphysic”).

Tämä moottori vähentää huomattavasti sähkön tarvetta. Käytössä olevien mallien kokeissa on todettu, että Keppe-moottori säästää 70-97% energiasta tavallisiin sähkömoottoreihin verrattuna.

STOP maailman tuhomiselle -yhdistys on julkaissut tämän teknologian kaikille asiasta kiinnostuneille.

Lisätietoja Keppe-moottorista sivuilta:

http://www.keppemotor.com/

http://www.keppemotor.com/splash.php

http://keppemotroclub.bestforumpro.com/

Miksi Keppe- moottori ei ole sitten lyönyt tulta meillä Suomessakaan? – koostin tuon edellisen jo v. 2010. Ilmeisesti siksi, että kaikki vähänkään fysiikkaan tutustuneet henkilöt eivät usko ”ihmeisiin”, so. laitteisiin, joiden hyötysuhde olisi > 1 , eli > 100 %... Se on ”mahdotonta” – ei ikiliikkujaa ole olemassa - ei olekaan, mutta...

P.S. Ei ole Markku Lyyrakaan ottanut vähään aikaan yhteyttä asiassa
(markku@stop.org.br) - miksi? - voisitpa Jaana tiedustellakin häneltä...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Vietämme oikean lääketieteen alkamisen aattoa

Media tuo julkisuuteen suuria huolenaiheita ja me unohdamme, mitä ongelmien takana on. Hyvä esimerkki tästä on oletettu sikaflunssa, johon ei itseasiassa kuole sen enempää kuin muihinkaan tavallisiin influenssiin. Miksi media ei kiinnitä samanlaista huomiota saasteisiin, liialliseen öljyn, kivihiilen ja ydinvoiman käyttöön ja vaihtoehtoisten, kestävän kehityksen eko energiamuotojen sabotointiin? Euroopassa kuolee joka tunti yksi henkilö huumeiden yliannostukseen. Miksi näitä asioita ei käsitellä samalla vakavuudella?

Tiedostaminen

Ihmisellä on sisimmässään järjellinen ja intuitiivinen tieto – omatunto - siitä, mikä on oikeaa ja mikä väärää, tieto hyvästä ja pahasta. Sen lisäksi olemme oppineet vanhemmiltamme, opettajiltamme ja kirkoissa siitä mitä meidän tulisi tehdä, jotta olisimme terveitä, tasapainoisia ja kehityskykyisiä.

Kuitenkin tiedostamattomasta kateudesta johtuvan psyykkisen inversio-mekanismin vuoksi, käytännössä ei toteuta sitä mitä pitäisi ja sitä mikä järjen ja omatunnon perusteella tiedetään oikeaksi. Sen lisäksi kehitellään mitä erilaisimpia “filosofisia järjestelmiä” tuhoavan toiminnan puolustamiseksi – ”paikka paikan päälle”.

Niin kuin tri Norberto R. Keppen kehittämässä tieteessä, psykososiopatologiassa, osoitetaan, ihmisen, yhteiskunnan ja maapallon tuhon syy on juuri psyykkinen inversio ja se ilmenee kahdella tasolla:

1) Yksilötaso – inversio tunnetasolla, “arvojen” ja asenteiden tasolla, esimerkiksi niin, että ihminen on omaksunut egoismin, materialismin, kateuden, valheen, turmeltuneisuuden, naamion, näyttelyn, vihan ja aggressiivisuuden, sensuurin, voitonhalun, vieraantuneisuuden, pinnallisuuden, hajottamisen, laiskuuden, ahneuden, vähättelyn, naureskelun, ”no comments”, ohittamisen/sivuuttamisen, jne. asenteet ajatellen, että ne ovat hyödyksi hänen elämälleen.

2) Sosiaalinen taso Yhteiskunnan tasolla inversio näkyy siinä, kuinka sairas yhteiskunnallis-taloudellinen valta luo epäoikeudenmukaisia lakeja, tuhoavia toimintamalleja, etiikan ja moraalin puutteena, yhteiskunnallisena sortona, turmeltuneina tai huonosti toimivina järjestelminä, byrokraattisina laitoksina, jotka toimivat kansalaisten etuja ja luontoa vastaan. Tähän voi vielä liittää sodat, terrorismin, rasismin, uskonnollisen ääriliikehdinnän, inhimillisen suvaitsemattomuuden, yksityisen tai valtiokapitalismin tai -sosialismin, korot, työvoiman ja luonnonvarojen irrationaalisen riistämisen, liiallisen kulutuksen sekä tieteen, taiteen ja tietämyksen kehityksen pysähtyneisyyden.

Tällä hetkellähän patologinen taloudellinen valta dominoi, suorastaan demonisoi poliittista ja lainsäädäntövaltaa, oikeudenkäyttöä, uskontoja, tiedotusta, jne. ja on luonut diktatuurin, jollaista ei ole vielä ollut historian kuluessa.

Vielä toistaiseksi tiedostamattoman kateuden, invertoituneen ja tuhoavan asenteen vuoksi ihminen hylkää ja tuhoaa sitä, mikä on hyvää, kaunista ja totuudellista niin omassa elämässään kuin koko sivilisaatiossa. Siitä syntyvät sisäiset orgaaniset, psyykkiset, sosioekonomiset ja ekologiset sairaudet.

Aihetta käsittelee tarkemmin psykoanalyytikko, filosofi ja yhteiskuntatieteilijä, tri Norberto R. Keppe kirjoissaan “Sairauksien alkuperä” tai “Liberation of the people – Pathology of the Power” samoin kuin muissakin kirjoissaan.

Hätä

Keppe: "Nyky-yhteiskunnassamme on jotain pahasti vialla, ja tämä johtuu siitä, että ihmiset uskovat voivansa tehdä mitä tahansa ja että mikä tahansa vaara voidaan korjata ajoissa. Kutsun tätä teomaniaksi: ajattelemme olevamme yhtä voimakkaita kuin Jumala ja että heti kun haluamme, voimme kuin taikasauvan heilautuksella saattaa kaiken paikoilleen. Mutta näin ei ole. Ihmiskunta on tuhoamassa itsensä, koska se hyökkää sitä ulkoista todellisuutta vastaan, jonka osa se on – siis tiedostamattamme me hyökkäämme itseämme vastaan.".

STOP maailman tuhoamiselle

Useiden asiantuntevien henkilöiden ja järjestöjen ansiosta moniin maailman sosiaalisiin ja ekologisiin ongelmiin on tuotu valoa. Paljon on tehty myös yleisen mielipiteen muokkaamiseksi.

Kuitenkin VAIN VÄHÄN ON MUUTTUNUT…

Itse asiassa tuho ei ainoastaan jatku, vaan sen vauhti vain kiihtyy. Kaikista arvokkaista yrityksistä huolimatta vaikuttaa siltä, ettemme ole keskittyneet ongelmiemme pohjimmaiseen syyhyn. Tämän vuoksi on luotu mm. STOP maailman tuhoamiselle -yhdistys.

Maailman tuhon syy: psykososiopatologia

Maailman ongelmat – nälkä, köyhyys, sota, luonnon tuhoutuminen, ihmisoikeusrikkomukset, lajien sukupuuttoon kuoleminen – johtuvat ihmisen ja ylösalaisin olevan yhteiskunnan syvällä olevasta psykologisesta sairaudesta. STOPin tarkoituksena on tehdä meidät tietoisiksi tästä todellisuudesta, jotta voisimme hoitaa ongelmia niiden juurista lähtien.

STOPin työ perustuu brasilialaisen psykoanalyytikon ja yhteiskuntatieteilijän tri Norberto R. Keppen kehittämään uranuurtavaan tieteeseen. Yli neljänkymmenen vuoden kliinisen tutkimus- ja kehitystyön aikana Keppe on paljastanut ihmisten ja yhteiskunnan perimmäisen tuhoisan asenteen, jota hän kutsuu inversioksi.

Tästä muutama esimerkki: miksi ihmiset nauttivat tupakoimisesta, juomisesta tai huumeiden käyttämisestä, jos he kuitenkin tietävät näin tappavan lopulta itsensä? Miksi väkivaltaiset elokuvat ja pelit ovat niin suosittuja? Miksi ihmiset huvittelevat ajamalla hurjaa ylinopeutta tai harjoittamalla vaarallisia urheilulajeja?

Inversion tutkiminen on osoittanut, että ihmiset ovat itse asiassa mieltyneet enemmän siihen, mikä on tuhoisaa kuin siihen mikä on hyvää ja rakentavaa – vaikka me ajattelemmekin sisimmiltämme päinvastoin.

Yhteiskunnan tasolla inversio havaitaan nurinpäin kääntyneissä arvoissa ja elämäntavoissa. Esimerkiksi kovia ja ylimielisiä ihmisiä kunnioitetaan ja kilttejä nöyriä sorretaan (Nice guys finish last).

Sodasta ja väkivallasta on tullut ristiriitojen ratkaisemisen keinoja.

Raha ja pääoma on laitettu ensimmäiselle sijalle ja niitä arvostetaan enemmän kuin ihmiselämää. Nurinpäin kääntyneessä maailmassa ihmiset palvelevat rahaa eikä päinvastoin. Tämä aiheuttaa valtavaa epäoikeudenmukaisuutta ja ihmisten ja luonnon riistoa. Lisäksi yhteiskunta pakottaa ihmiset olemaan epäinhimillisiä ja kannustaa itsekkyyteen, materialismiin ja vainoharhaisuuteen.

Keppe osoittaa kaiken tämän saavan alkunsa sisimmästämme. Hän kirjoittaa: ”Kierre on satoja vuosia vanha: ihmiset luovat yhä sairaamman yhteiskunnan sitä mukaa kuin yhteiskunta tekee heistä entistä sairaampia.”

VALLAN PATOLOGIA

"Kaikki vakavasti häiriintyneet ihmiset pyrkivät kaikin keinoin saamaan valtaa ja käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja muiden sortamiseksi. Jos he eivät kykene tähän politiikassa tai liike-elämässä, he siirtyvät muille aloille, kuten tiedotusvälineisiin, tieteeseen ja jopa taiteisiin. Pohjimmiltaan heidän tarkoituksenaan on hyökätä yhteiskuntaa vastaan.

Inversion (nurinpäin kääntyneisyyden) vakavin muoto havaitaan yhteiskuntarakenteessa ja vallanpitäjissä. Yhteiskunnan täytyy tiedostaa tämä vakava ongelma voidakseen puolustautua sitä vastaan."

Tietoisuus – ainoa ratkaisu

STOP maailman tuhoamiselle - yhdistys seuraa Keppen ajatusta siinä, että meidän täytyy tiedostaa ihmisten ja yhteiskunnan inversio, koska se on tämän kaiken tuhon perimmäinen syy.

Voimme saavuttaa todellisia ja kestäviä ratkaisuja yksilö- ja yhteiskuntatasolla, luonnonsuojelussa ja taloudessa vain, jos tunnistamme ja hoidamme todellista ongelmaa ensisijaisesti. Ellei tätä ymmärrystä saavuteta, ihmiskunta yksinkertaisesti jatkaa itsensä ja maapallon tuhoamista yhä tehokkaammin.

Inversio eli nurinpäin kääntyneisyys on yksi psykopatologian historian tärkeimpiä löytöjä. Se tarkoittaa ihmisten tuhoasennetta, jonka he ottavat elämää ja yhteiskuntaa vastaan.

Tämä inversio on kuitenkin enimmäkseen tiedostamatonta. Ihmiset kieltävät tämän tietoisuuden kaikin kuviteltavissa olevin keinoin. Jos emme tiedosta tätä inversiota, ihmiskunta yksinkertaisesti jatkaa itsensä ja maapallon tuhoamista yhä tehokkaammin.

Inversiosta käännös oikeinpäin

Keppen kehittämä ”oikeapäinen” tiede osoittaa, että sisimmässään ihmiset tietävät, mikä on oikein ja väärin, mikä hyvää ja mikä pahaa. Tämä tarkoittaa, että meillä on sisäsyntyisesti kaikki, mitä tarvitsemme ollaksemme terveitä ja tasapainoisia ja kehittyäksemme eteenpäin onnellisiksi ja tasapainoisiksi elämässämme.

Nurinpäin kääntynyt asenteemme tulee tiedostamattomasta kateudesta, joka kääntää ihmisen tahdon sitä vastaan, mikä on oikein ja minkä yksilö kyllä tietää parhaakseen. Yhteiskuntamme jopa kannustaa takaperoisia ”filosofisia järjestelmiä” oikeuttaakseen tuhoisan toiminnan.

Keppen psykososiopatologisia tutkimuksia soveltaen havaitsemme, että oma ja maapallomme tuhon syy on psykologisessa nurinpäin kääntyneisyydessämme.

Tämän kateellisen ja tuhoisan nurinpäin kääntyneen asenteensa vuoksi ihmiset hylkäävät kaiken hyvyyden, kauneuden ja totuuden – uskon, toivon ja rakkauden - elämässään ja sivilisaatiossa. Fyysiset, psykologiset, yhteiskuntataloudelliset ja ekologiset sairaudet ovat seurausta tästä.

Linkki: http://www.stop.org.br/site/catalogo/index.php?_ne...

Vietämmekö?

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

14. marraskuuta 2013 12.38 Makku Lyyra kirjoitti sähköpostilla minulle:

Keppe moottoriauutisia Kiinasta

Olette varmaan tietoisia, että Stop maailman tuhoamiselle –yhdistys on kehittänyt tri Keppen uuteen fysiikkaan perustuvaa energian vastaanottamiseen ja välittämiseen soveltuvaa laitetta, jota me kutsumme sen alullepanijan mukaan Keppe moottoriksi. Neuvottelimme muutamien vuosien ajan eurooppalaisten, amerikkalaisten ja brasilialaisten valmistajien kanssa laitteen kehittämisestä ja valmistamisesta lännessä.

Nämä neuvottelukumppanit olivat kuitenkin päättämättömiä, kaavoihin kangistuneita ja epäileviä, niin että kehittämisaikeista ei tullut totta. Muutama kuukausi sitten pieni delegaatio yhdestä maailman suurimmista moottorien valmistajista, kiinalaisesta tehtaasta, tuli luoksemme kuultuaan asiasta. He mittasivat laitteen kulutuksen ja vahvistivat, että meidän tuloksemme käyvät yksiin heidän tulostensa kanssa: moottori toimii kuluttaen vain n. 20 % verrattuna ns. tavanomaisiin sähkömoottoreihin. Mittaustulokset ovat ne, jotka ratkaisivat asian.

Nyt Stop maailman tuhoamiselle –yhdistyksemme insinöörit ovat Kiinassa toteuttamassa kunnianhimoista unelmaa tuottaa energiaa (toistaiseksi) vielä noin 20 % kustannuksilla, tulevaisuudessa kenties ilman kustannuksia. Mikä on mielenkiintoista, on se, että kiinalaiset ovat tällä hetkellä se maa, joka tuottaa. He tekevät työtä ja muut käyvät kauppaa heidän tuotteillaan. Työn tekeminen on tullut niin kalliiksi muualla, ettei se enää kannata. Ruotsissakin suljetaan kaksi vankilaa vankien puutteen vuoksi – mutta kuinka käy vankilabusineksen? Tietysti on maita, jotka panostavat vielä maailmatalouteen, Yhdysvallat tuottaa selkkauksia ja aseita niiden ratkaisematta jättämiseksi ja saa siitä varmasti ansaitsemansa voiton, lisäksi heillä on Afganistanin oopiumpellot kasvamassa unikoita ja Irakin öljykentät. Mutta itse amerikkalaisia tuotteita on vaikeaa löytää enää markkinoilta.

Kiinalaisten Chi-energiakäsite, että kaikki tulee universaalista energiasta, käy yksiin Nikolai Teslan skalaarienergiakäsitteen kanssa, jota Keppe on käyttänyt kehitellessään ”uutta fysiikkaansa”, joka perustuu kaikkialla olevan energian ja sen resonanssin toimintaan.

Mutta se on ollut juuri käsite, joka länsimaalaisesti ajatteleville on mahdoton: kaikki energiahan tulee materiasta, öljystä, hiilestä, plutoniumista tai muusta aineellisesta. Eikä siis, että myös ne tulevat tästä energiasta. Siksi länsimaalaiset eivät ole kyenneet (materialistisen maailmankatsomuksensa mukaan) käsittämään Keppe moottorin toimintaa, koska se vastaanottaa energiaa ulkopuolelta... Moottori toimii samoin kuin magneetti, joka on ikkuna energiaan.

Magneetti itsessään ei tuota energiaa, se vain vastaanottaa.

Mutta vääjäämätön tosiasia on, että kiinalaiset ovat menneet kehityksessä läntisen maailman edelle, niin tieteessä, teknologiassa, taiteessa kuin muussakin toiminnassa. He tuottavat ja oppivat, länsimaalaiset haluavat vain elää menneessä ja spekuloida. Lännessä ajateletiin, että on hyvinkin nokkelaa vetää huulesta tyhmiä kiinalaisorjia, jotka tekevät puoli-ilmaiseksi mitä vain. Nyt tilanne on kuitenkin kääntymässä päinvastaiseksi – kiinalaiset tuottavat ja myyvät ja jopa ilmoittavat kansantuotteensa nousun alakanttiin, kun sitä (jos sitä on) taas muualla koetetaan pullistaa kansan huijaamiseksi.

Mutta kaikkein mielenkiintoisinta on ehkä se, että Keppen ajattelu, joka perustuu toimintaan ja sitä kautta tapahtuvaan tiedostamiseen on se, joka on tuottanut tulokseksi moottorin. Ei ole siis kyse yksittäisestä ilmiöstä, vaan ajattelusta, jossa aineellinen ja aineeton nähdään saman substanssin kahtena erilaisena ilmenemismuotona ja jossa ihminen on siis aineellinen ja aineeton olento, jossa on nämä kaksi dimensiota toimimassa samanaikaisesti.

Olen kääntänyt viimeisen vuoden aikana kolme Keppen filosofiaa käsittelevää kirjaa suomeksi, ”Triloginen raamattu”, ”Jumalan valtakunta” ja tulossa on ”Triloginen teologia”. Kirjojen nimet antavat viitteen hengellisyydestä, mutta kyse on uudenlaisen hengellisyyden kokemisesta, joka toimii yhdessä ihmisen tietoisuuden, taiteellisuuden, kokeellisuuden, tieteellisyyden ja toiminnallisuuden kanssa.

Kirjat ovat saatavana osoitteesta :

marja.kokkinen@analyyttinentrilogia.net

Pian saamme vapaata energiaa käyttöömme

Ystävällisin terveisin Markku Lyyra, São Paulo, "

"Hei Ilkka, sitä kirjaa ehkä saadaan kuitenkin vielä odottaa, seuraavaksi minulla on jonossa Universaali ihminen. Suomessa tuntuu olevan hyvin vähän kiinnostusta tätä asiaa kohtaan, kirjeisiinikään ei tule vastausta muilta kuin sinulta, vaikka lähetän niitä muutamille sadoille. Jos ihmisen hengellisyys on laskenut tietylle tasolle, hän ei enää ole kiinnostunut jostain korkeammasta. Minä itse pidän Keppeä tämän hetken ihmiskunnassa suurimpana kirjoittajana ja tutkijana. Kiinalainen valmistaja siellä haluaa muuttaa kaikki yli 200 tuotettaan käyttämään Keppe-teknologiaa. Se sama valmistaja tuottaa 60 % Brasiliassa käytettävistä moottoreista. Sen kokoisia moottoreita on maailmassa 70 miljardia, sinunkin autossasi voi olla jo 6, ja kotona tietokoneessa, tvssä, dvd-soittimessa, tehosekoittajassa, porakoneessa, jääkaapissa ja autotallissa vielä toiset kuusi. Jos mellä täällä korvvattaisiin kaikki sen kokoiset moottorit, voitaisiin ydinvoimasta luopua kokonaan ja maailman toiseksi suurin vesivoimala, Taipú voitaisiin sulkea kahdeksi kuukaudeksi vuodessa. Katsotaan kuinka asiat etenee, joulukuun alussa ensimmäisen tuotteen, kattotuulettimen pitäisi alkaa tulla tuotantolinjalta. Ystävällisin terveisin Markku Lyyra"

Jotakin on kyllä meilläkin vinksallaan - saa nähdä kuinka kauan?

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Välitettynä sähköpostiltani Sinulle Jaana:

"Norberto Keppen uusi kirja ”Triloginen teologia” nyt saatavana

Tässä uudessa kirjassaan “Triloginen teologia” Keppe tuo Jumalan lähelle meitä sellaisena suurenmoisena ja luovuutta henkivänä olentona, joka Luoja on. Keppen näkökulma ei ole teologinen, vaan se on teologinen, tieteellinen ja filosofinen samanaikaisesti, mikä tarkoittaa, että ajatellessamme Luojaa saamme myös käyttää älyämme, järkeämme ja intuitiotamme. Se on varmasti suuri helpotus monille, jotka ovat tunteneet olevansa kirkon tai muiden uskonnon nimissä toimivien laitosten dogmaattisuuden uhreja. Usko on mystisoitu.

Todellinen suhde Jumalaan on hyvin usein sekoitettu kirkkoon ja viralliseen uskonnon harjoittamiseen. Emme voi unohtaa, että kirkot ja kirkkojen edustajat ovat saman patologian seuraajia kuin kaikki muutkin kansalaiset. Kirkot ovat ihmisten instituutioita. Siksi myös kirkot ovat toteuttaneet suuria virheitä, inkvisitiota, vainoa ja yleistä sensuuria, millä ei itse asiassa ole mitään tekemistä Jumalan kanssa: kysymys on ihmisen patologisista, sairaista asenteista, jotka kirkosta puhuttaessa tulevat niin ylen räikeään valoon. Se on aiheuttanut suurta sekaannusta ja saanut ihmiset kääntymään kirkosta ja Jumalasta pois. On ajateltu, että kirkko on samaa kuin Jumala.

Kuitenkin on muistettava, että kirkot ovat olleet kristillisen kulttuurin säilymisen ehto. Suomalainen kulttuurimmekin on tyystin kristillinen, niin syvästi, että ns. ateistitkin pyrkivät noudattamaan kristillisiä arvoja: totuutta, rakkautta, oikeudenmukaisuutta, anteeksiantoa – ainakin siinä tapauksessa, että sattuvat olemaan eettisiä ihmisiä.

Itse asiassa onkin mielenkiintoista ajatella, että esimerkiksi kymmenen käskyn sisältö on enemmänkin psyykkisen hyvinvoinnin säilyttämiseen tähtäävää, eikä vain joukko sosiaalista elämää sääteleviä säännöksiä. Olipa henkilö ns. tavallinen kansalainen tai valtaapitävä, hänen elämänsä on vuorenvarmasti paremmilla raiteilla, jos hän noudattaa ohjeita: älä varasta, älä valehtele, älä tapa, kunnioita isääsi ja äitiäsi. Mutta eikö yhteiskuntamme ole luopumassa kaikesta tästä – voisimmeko siis panna käskyt uusiksi ja sanoa: varasta, valehtele, tapa, jätä äitisi ja isäsi heitteille. Vanhat arvot romukoppaan, nehän ovat aikansa eläneitä. Vai ovatko?

Sellaista jumalatonta yhteiskuntaa on rakennettu moneen otteeseen, esimerkkeinä vain natsisaksa, Stalinin Venäjä ja nyt parasta aikaa Ukraina tai Syyria. Tulos on aina ollut surkea, itkua ja hammasten kiristystä. Tämä tendenssi, ihmisen halu elää ilman Jumalaa, on aina ollut olemassa ja sen tunnistaminen on ihmiselämän säilymisen ehto.

Keppen ”Triloginen teologia”-kirjan tavoite on tuoda Jumala pois laitoksista, pois pölyttymästä, pois ikuisen spekuloinnin ja väittelyiden hampaista, pois tuomarin ja syyttäjän asemasta, johon Hänet on asetettu. Keppe haluaa näyttää meille Jumalan, joka tuo hohteen kaikkeen, joka on jatkuvaa energian virtausta, joka tuo meille kauneuden, rakkauden ja oikeamielisyyden tajua. Hän haluaa, että me hyväksymme, että Jumala on meidän puolellamme, että hän on meidän ystävämme ja isämme. Ja että ihmisen elämä on hyvää Hänen kanssaan, hyvää ja kirkasta.

Ystävällisin terveisin Markku Lyyra, psykoanalyytikko ja kääntäjä

Kirja on saatavana osoitteesta: marja.kokkinen@analyyttinentrilogia.net

Kysymyksiä trilogiasta osoitteesta markkku@trilogiaanalitica.com.br "

t. Ilkka

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Ilkka, olen kiitollinen kommenteistasi :-)

Hienoa tuo Lyyra yhteys, tilasin minäkin useita Keppen teoksia,
suurin odotuksin kirjan Triloginen Raamattu, se oli pettymys,
kun näyttää olevan dialogia eli asiakaskeskusteluja.

Kirjoja löytyy jopa Prisman verkkokaupasta
http://www.prisma.fi/fi/prisma/haku/norberto%20keppe

Triloginen teologia, katsotaan kun ilmestyy.

Ilman muuta Keppe kaipaisi edelleen avaamista ja blogeja,
omalta osaltani eksyin työelämään, joten viikonloput
jää aikaa ajattelulle ja kirjoittamiselle.

Auttakoon meitä Johdatus ja Pyhä Henki. Ollaan yhteydessä!

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Jaana,

ole hyvä vaan - sorry, että vastaan vasta nyt - ok nuot infot - yritän vieläkin saada Keppe- moottorin meillekin - on vaan kuin puskisi hiakkasäkkiä vasten!- ollaan yhteydessä! - Siunauksin,

Ilkka

Toimituksen poiminnat